Iquitos – Amazonas

Huaycan 12 huhtikuuta

Vihdoin saan taas blogia päivitettyä. Pääsiäisreissun jälkeen on palattu arkeen. Liikuntatunnit lasten kanssa sujuu joka kerta paremmin. Alun stressaamisen jälkeen suorastaan odotan seuraavia tunteja. Harjoittelemme siis koripalloa, joka on suht vaikea laji, mutta lapset on – pääosin – tosi innokkaita. Haastavinta täällä olossa on edelleen vapaa-aika. Tekemiset Huaycanissa on vähän rajoitettuja. Esim. lähimpään kunnon ostoskeskukseen on bussilla matkaa 1h-2h, ruuhkasta riippuen. Täällä helposti tykästyy ostareihin koska ne ovat ihan samanlaisia kuin Suomessa. Ja niistä löytyy kahviloita, joita siis ei Huaycanissa ole. Yleensä mennään porukalla ostarille, ostoksille, syömään, kahville. Viime viikolla kävimme leffassakin katsomassa leffan Hiljainen paikka (A quiet place).

Pääsiäisenä kävimme Amazonilla. Lensimme Limasta Iquitokseen – jonne ei autolla pääsekään, vain lentämällä tai sitten jokea pitkin esim. Brasilian suunnasta. Ilma Iquitoksessa oli ekat päivät kuuma ja kostea, 30 astetta ja kosteusprosentti 90. Toisaalta aurinko ei paistanut joten Huaycanin kuivan hiekkapöly-ilman jälkeen Iquitoksen ilma tuntui ihan sopivalta. Lensin Iquitokseen keskiviikkoiltana ja paluu oli sunnuntai-iltana. Matkakumppaninani oli italialainen kollegani Elisa, joka matkusti Iquitokseen jo päivää aikaisemmin.

1. päivänä (torstai) kävimme apinasaarella (https://laisladelosmonos.org/). Se on saari Amazonilla, jonne matkustimme Iquitoksesta pienellä veneellä. Menomatka myötävirtaan kesti noin 1,5h, mutta paluu vastavirtaan kesti ainakin 3h. Apinasaarella vietimme noin tunnin. Saimme opastuksen saaren toiminnasta minkä jälkeen vietimme aikaa apinoiden kanssa. Apinat on pelastettu saarelle mm. mustasta pörssistä missä apinoita kaupataan lihan takia ja palkinnoiksi. Saarella sen sijaan apinat varmaan viihtyivät, ne saivat liikkua vapaasti ja tekivät tuttavuutta ihmisten kanssa, kuten kuvista näkyy.  Paluumatkalla tuli vähän ongelmia kun veneen moottori sammui useaan kertaan ja virta alkoi viedä meitä tulosuuntaan. Käytiin maista hakemassa vähän lisää oljyä moottoriin niin päästiin lopulta perille! Reissu apinasaarella oli myös läheisin kosketuksemme viidakkoon. Meillä oli myös ajatus viettää yö viidakkomajoituksessa, mutta lopulta emme sitä tehneet.

2. päivänä (perjantai) emme tehneet mitään ihmeellistä, lähinnä hengailimme Iquitoksessa. Iquitoksen keskusta on niin pieni että kävellen pääsee hyvin paikasta toiseen. Jos ei jaksa kävellä niin voi ottaa mototaksin joita Iquitoksessa riittää tai bussin. Henkilöautoja siellä on vähän. Kenties lentomatkasta johtuen, Iquitoksessa ei vaikuttanut olevan paljon turisteja (toisin kuin muualla Perussa pääsiäisenä). Niinpä erityisesti Limaan verrattuna se vaikutti rauhalliselta paikalta.

3. päivänä (lauantai) matkustimme Nautaan. Nauta on pieni kylä/kaupunki 80km Iquitoksesta etelään ja sieltä Amazon-joki alkaa. Nautassa kävimme uimassa läheisellä joella joka laskee Amazoniin. Muuten aika meni taas hengaillessa. Nauta oli vielä 10 vuotta sitten ilman sähköjä.  Nauta oli pieni paikka, josta ei saanut edes aamukahvia 🙁

Palasimmekin 4. päivänä Iquitokseen, jossa kahvin jälkeen menimme Al Frio y Al Fuego -nimiseen paikkaan (suomeksi Kylmään ja Tuleen). Se on  yhdistetty ravintola-uima-allas keskellä Amazon-jokea. Se tuntui vähän hyväosaisten paikalta, vaikka ei sinne ollut pääsymaksua. Joimme juomat ravintolassa ja kävimme pulikoimassa uima-altaalla. Se oli mukava päätös Iquitoksen reissulle!

Sen jälkeen edessä olikin paluulento Limaan. Liman lentokentältä helpotimme elämäämme ja otimme Uberin Huaycaniin.

Lopuksi kuvia 🙂

Matkalla apinasaarelle

Apinasaari. Osa apinoista oli kovin tuttavallisia.

Apinasaaren viidakossa

Paluumatkalla apinasaarelta pysähdyimme ostamaan öljyä ja kiipesimme näkötorniin. Tuossa kohtaa Amazon on monta kilometriä leveä.

Suri matoja

 

Yhden pikkuisen madon söin maistiaiseksi. Aika rasvaiselta maistui.

Kalaa oli luonnollisesti paljon tarjolla Iquitoksessa

Nauta jossa kävimme uimassa Amazonin sivujoessa

Nautassa oli myös kalaa, banaanilla ja pavuilla.

Matkalla Al Frio y Al Fuego’n. Aseellinen vartija kertonee siitä että rosvojakin on tässä maassa.

Al Frio y Al Fuego, keskellä Amazonjokea. Taustalla uima-allas.

Kolmen viikon paalu

Lima 22.3.2018

Olen ollut Perussa kolme viikkoa, joihin mahtuu niin huonoja kuin parempiakin päiviä.  Huomaan että näin viikonlopun jälkeen on vähän levollisempi olo, joten tekee mieli kirjoittaa blokiakin.

Huaycanissa ollessa pieni ahdistus on vaivannut melkein jatkuvasti. Siihen vaikuttaa eniten lähiympäristö joka ei tarjoa juuri virikkeitä joiden avulla olen tottunut selviämäään elämässä. Elämä pyörii noin 500m:n ympyrän sisällä, johon mahtuu vapaaehtoisten asuintalo, järjestön toimisto, pari koripallokenttää ja nuorisokeskus. Tuntien ulkopuolella elämä on surffailua netissä, Netflixin katselua, jumppaamista, pyykkäämistä – tosin käsipyykki on ihan hauskaa puuhaa – jne.  Läheinen kauppakatu on 500m päässä, sen meteliä voi aina käydä ihmettelemässä ja sieltä voi ostaa yhtä sun toista. Isompi marketti on 1,5km päässä jonne kävelee tai sitten menee/tulee osan matkaa jollain kulkuneuvolla. Ostoskeskukseen on matkaa ehkä 6km, olen pari kertaa käynyt siellä.

Liikenne on niin hullua että matkustaminen pois Huaycanista tai takaisin on aika rasittavaa. “Helpointa” on matkustaa viikonloppuisin Liman keskustaan, koska sinne pääsee collectivolla (minivan) joka ottaa kyydin täyteen Huaycanissa eikä pysähtele matkalla. Matka (n. 16km) maksaa 5 solea eli reilun euron. Lyhyempiä matkoja matkustetaan combilla (minivan) joka on paljon levottomampi kyyti. Se ottaa kyytiin ja päästää kyydistä missä vaan. Ja koko ajan apukuski roikkuu puoliksi ulkona sivuovesta ja huutaa ihmisiä kyytiin. Ja combi otetaan niin täyteen kuin mahtuu, myös seisomapaikat (jossa perulainen mahtuu seisomaan about suorana mutta ei suomalainen). Kun lisätään että paikalliset kadut on aika kuoppaisia ja kuskit ajaa kuin viimeistä päivää, niin combin seisomapaikka ei ole kovin herkkua.

Huaycanissa on kuntosali jonne menoa harkitsen pääsiäisen jälkeen, jospa siellä pääsisi vaikka polkemaan fillaria. Olen ollut nyt kolme viikkoa polkematta polkupyörällä. En nyt sitä sinällään harmittele, saapahan polkypyörä-lihakset levätä kerrankin. Ajatuksissani ei ole hommata omaa pyörää täällä, sen verran  hullua liikenne on ja yksin pyöräily ei välttämättä ole muutenkaan turvallista.

Toivon että tuo ahdistus pikkuhiljaa häipyy niin ettei täällä olosta tule vain pois pääsyn odottamista. Liikuntatuntien veto on aiheuttanut stressiä alussa. Jos kaikki menee hyvin niin kun tutustumme tunti tunnilta paremmin toisiimme – minä ja lapset – niin homma alkanee sujua. Sinällään lasten kanssa tulen ihan hienosti toimeen, enkä menetä hermojani turhasta. Lasten nimien opettelu on ollut stressaavaa, olisi pitänyt heti ottaa nimilistat mukaan tunnille. Lapsetkaan ei tykkää kun ope ei heti muista heidän nimiään. Anyways, viime viikon tunnit lasten kanssa meni taas edellistä viikkoa paremmin.

Toisaalta nuorisokeskuksessa vietetty aika on välillä aika turhauttavaa, jos ei jaksa jutella nuorten kanssa tai pelata Unoa tai shakkia. Voisin myös opettaa koodausta (javascriptiä! ) ja/tai Scratchia, mutta niiden tunnit menee päällekkäin liikuntatuntien kanssa. Perjantaisin sentään alan auttaa nuoria (matikan) läksyjen kanssa. Maalaushommiinkin on päästy toisen suomalaisen (Timo) kanssa. Tiistaina oli vuorossa meidän toimisto, ja aikaisemmin nuorisokeskus.

Pääsiäisenä menen meidän vapaaehtoiskoordinaattorin kanssa Iquitokseen joka sijaitsee Amazonian aluella. Odotan mielenkiinnolla mitä kaikkea siellä tulee vastaan.

Lopuksi vielä kuvia tämän viikonlopun reissustani Barrancoon, joka kuvataan Liman boheemiksi kaupunginosaksi.

Reitti Huaycanista Barrancoon

Katutaidetta

 

Auringonlaskua

Taidekahvila-baarin kissa nimeltä Miau Zedong

Kohtaaminen yössä

Liman nykytaiteen museo. 

 

Viikonloppu Limassa

Vietin viikonlopun (ke-to) Liman keskustassa. Matka Huaycanista (n. 30km) kestää noin 1-1,5h ja muutenkin on mukava olla yötä poissa Huaycanin pölyistä, joten hotelliyö Liman keskustassa (32eur) on ihan järkevää vaihtelua. Liman keskustan ilma on huono mutta vielä huonompi se on täällä esikaupunkialueella Huaycanissa, johtuen hiekkapölystä joka leijuaa koska täällä ei juuri ole luontaista kasvillisuutta.

Limassa oli kiva vaan hengailla ja kävellä pitkin katuja. Ihan ekaksi menin Starbucksiin koska Huaycanissa ei ole kahviloita. Kävin myös mäkkärissä. En siis vielä selvästikään ole ihan kotiutunut Peruun 🙂

Jim kävi kahvilla SB:ssa

Tänään torstaina kävin Mirafloresissa joka on Liman hyväosaisten alue. Miraflores on meren rannalla joten kävin myös katsomassa Tyyntämerta. Ilma oli tosi sumuinen. Ihmisiä oli kyllä rannalla mutta kukaan ei ui koska meri on niin saastainen. Yksi surffari kyllä käveli vastaan.

Matkalla Mirafloresiin Liman “metrolla” eli metropolitano-bussilla joka kulkee omaa kaistaa. Täyttä on mutta matka etenee huomattavasti normiruuhkaa nopeammin.

Mirafloresin palmuista tuli mieleen ihan joku muu maa.

Alhaalla Tyynimeri. Ihan rannalla en tällä kertaa käynyt, kun en kuitenkaan uimaan olisi päässyt.

Kävin myös kahdessa museossa katsomassa Amazonin alueen hienoja käsitöitä ja inkojen saviruukkuja.

Aika vanhoja saviruukkuja. Museo of Art of Lima.

Joitakin mielenkiintoisia havaintoja olen tehnyt perulaisista. Ensinnäkin kahvia täällä juodaan vähän. Kuulemma talvella juovat nekin jotka nyt ihmettelevät kun suomalainen juo vaikka on kuuma ilma (=23-28 astetta). Toiseksi tupakkaa polttaa tosi harva. Myöskään kaljatölkki-tyyppejä ei näy kaduilla. Oma analyysini on että nuo kaikki ovat “turhakkeita” joihin ei niukkuudessa ole varaa. Ja yksi asia jää varmaan kaikilla Etelä-Amerikan kävijöillä mieleen, eli koska viemärit eivät vedä niinkuin Euroopassa, vessapapereita ei saa käytön jälkeen heittää pönttöön vaan ne heitetään roskakoriin. Tämän käytännön kanssa toki voi elää mutta onhan se vähän öklöä.

Kolmas työviikko alkaa huomenna. Toinen työviikko vei paljon paineita kun sain tunteja alle ja ne menivät hyvin. Olen jo melkein kaikki liikuntatunnit vetänyt kertaalleen. Varsinkin teinien kanssa tuntui että he todella kaipasivat liikuntatunteja. Myös nuorisokeskuksessa teinien kanssa on hauskaa. Pitkästä aikaa on tullut pelattua Unoa teinien kanssa. Lasten kanssa on myös kivaa, vaikka ei ehkä löydy yhteisiä jutunaiheita samalla tavalla kuin teinien kanssa (onneksi mulla on aina apuvalmentajia). Lasten joukossa on ihan ihania tapauksia ja tietty muutama villimpi tapaus. Mutta ylipäätään töiden sujuminen on tärkeä asia kotiutumisen kannalta, joten sikäli aloitan uuden viikon hyvillä mielin. Samalla yritän suunnitella seuraavan viikonlopun ja pääsiäisen tekemisiä. Pääsiäisenä meillä on vapaata ke-ma joten ehtisi käydä vaikka Machu Picchulla.

 

 

Töitä

Huaycan 10. maaliskuuta

Ajattelin vähän kirjoitella että miten vapaaehtoistyöt täällä ovat lähteneet käyntiin.

Mun päätoimihan on liikunnanopettaja. Kohderyhminä on lapset (7-12 v.) ja nuoret (13-17v.). Lapset on jaettu 6 ryhmään, joista kaikilla on yksi tunti viikossa liikuntaa. Nuoret on yksi ryhmä ja heillä on yksi tunti (1,5h) viikossa. Nuorilla ei aikaisemmin ole ollut liikuntaa.

Kaksi lasten liikuntatuntia olen jo pitänyt. Ensimmäisen kuukauden lasten kanssa pelaamme koripalloa. Yksi haaste on kieli, koska opetus on tietysti espanjaksi. Yritän opetella koripallosanastoa mutta paljon muutakin uutta pitäisi yrittää osata. Liikunnassa on tietysti se hyvä puoli että aina voi näyttää omaa esimerkkiä. Lasten kanssa minulla on apuopettaja, mikä on tarpeen kun lapsia voi olla maksimissaan 12.

Tunnit pitää suunnitella aika tarkkaan, mutta ainakin alkuun se on minullekin hyvä asia, eipähän tule lähdettyä tunnille ilman valmisteluja. Täällä oli vuonna 2016 vapaaehtoisena koripalloon perehtynyt opettaja ja hänen tuntisuunnitelmansa ovat hyvänä apuna koriksen osalta.

Liikunnan lisäksi olen ollut nuorisokeskuksessa valvomassa ja viettämässä aikaa nuorten kanssa. Keskuksessa nuorille on tarjolla tunteja mm. englannissa, ohjelmoinnissa ja taiteessa. Nuoret voivat lainata läppäreitä tai pelata pöytäpelejä. Muutaman shakkipelin olen pelannut nuorten kanssa. Paljon nuoret vain hengailevat koska muita menopaikkoja ei välttämättä ole. Nuoret on varmaan aika samanlaisia kuin Suomessa, osa villejä ja osa rauhallisia. Tietysti se että vapaaehtoiset ovat ulkomaalaisia varmasti lisää nuorten kiinnostusta vapaaehtoisia kohtaan. Yleensä vapaaehtoiset ovat naisia, joten miesvapaaehtoinen lienee erityisen kiinnostava (tai sitten ei).

Työaika alkaa klo 10 ja päättyy klo 20. Tuo aika täyttyy palavereista, liikuntatunneista, itsenäisestä työskentelystä, jne. Tällä viikolla virallisia tunteja minulla on 22. Esim. tänään 10.3. ohjelmani on seuraava:

klo 11-12 lasten liikunnan ensiviikon tuntisuunnitelmien läpikäynti lasten ohjelmavastaavan kanssa. Täällä halutaan että tunnit on hyvin suunniteltu, ainakin muodollisesti.

klo 15-16 Lasten liikunta, ryhmä A

klo 16-17 Lasten liikunta, ryhmä B

klo 18-20 Nuorisokeskuksessa avustajana. Tämä tarkoittaa ihan mitä vaan haluaa, joko pelailua tai juttelua nuorten kanssa, tai sitten voi vaikka suunnitella tunteja tai lukea

Ote kalenteristani 9.-13.3

Weekend in Ayacucho

March 9th Huaycan

I have just arrived from Ayacucho, where I went for our weekend (Wednesday-Thursday). We travelled on a night-bus which took about 10 hours so we had two full days in Ayacucho.

Ayacucho is a birth place for the Shining light -movement. We visited the memorial museum which contained horrific stories about the violencies caused by both Shining light and goverment during 1980-2000.  http://anfasep.org.pe/museo-de-la-memoria/

We also visited the Quinua pampas, which is the place were Spanish troops were finally beaten and Peru got its independency (1824) https://en.wikipedia.org/wiki/Pampas_de_Ayacucho_Historic_Sanctuary. This place is in 3200m-4000m altitude, and I think I slightly felt it in my head.

Pictures from Ayacucho:

Behind me the battlefield where Spaniards were beaten

Waterfalls at Quinua. Later I took a shower there 🙂

 

Huaycan 5K marathon

Sunday March 4th 2018, Huaycan

Today there was the 1st Huaycan 5K run, or 5K marathon as they say here. Me and few other volunteers partcipated, along with quite a lot of locals. The route went along the streets of Huaycan, which are normally full of traffic. The streets were closed from cars but there were some still on the way. And the air in Huaycan is not very clean for running (or anything else).

There were 8 LLI-volunteers and hundreds of locals running.

Here are some pictures.

Waiting for the start. Organizers had made nice posters.

On the start line

First 1km was steady uphill

After a very sweaty race

First days in Peru

Huaycan March 2nd 2018.

I decided to switch the language from Finnish to English. Finnish updates before this are found here: http://livinglavidaloca.pallontallaajat.net/ennakko-ja-matka-limaan/

So its Friday March 2nd, my 2nd (or 3rd) day in Huaycan, Lima, Peru. I have already slept two nights here and I feel quite ok with the jet lag.

First days are mostly learning the practical things: where to do shopping, how to travel if I want to go outside Huaycan etc. We do get three meals at the house of the volunteers, but its quite basic stuff. E.g. at the breakfest its white bread with jam and butter, which might get boring at some point, but there are also delicious fruits. E.g the mangos here are soooo good. Coffee needs to be bought by ourselves and surprisingly its not so easy to get filter coffee here, even though Peru is something like #10 as a coffee producer in the world. There is no such coffee culture as in Finland. Someone said its because of the heat, but its not so hot here compared to e.g. Spain where they do drink quite a lot of coffee. I think its just that coffee is not necessary here. But for a volunteer as myself I do need my coffee.

Today is the first day of “work”. There is of course introduction first but I will do my first shift at the youth center today. So lets see how the day goes 🙂

Here are pictures from my morning run into the local hills: