Yhteenveto – kotimatkaa odotellessa

2. kesäkuuta, Huaycan, Lima

Kolmen kuukauden vapaaehtoisaikani Perussa on päättymässä, joten halusin vetää yhteen reissun herättämiä ajatuksia.

Ensin negatiiviset asiat. On selvä että kotimaahan verrattuna näin erilaisessa maassa eläminen vaatii selviytymistä ja tottumista. Ensi alkuun kun tänne tulee niin on aika shokissa. Liikenne on kaaosta, melua riittää joka tuutista, ilma on sakeana saasteista ja pölystä, hajumaailma on ihan muuta kuin kotona. Perulaiseen ruokaan en koskaan oikein ihastunut. Luultavasti heikko hygienian taso vaikutti, koska tuntuu että ruokahaluni ei ole ollut normaali. Söin yleensä sitä mitä meidän talossa oli tarjolla. Aamupala oli kahvia ja valkoista leipää ja hedelmiä, joskus keitin kaurapuuroa. Lounas ja illallinen oli pääosin riisiä ja kanaa eri muodoissa. Kalaa söin kolmen kuukauden aikana harvoin. Erään toisen suomalaisen vapaaehtoisen tuomista ruisjauhoista olen paistanut karjalanpiirakoita ilman täytettä. Kaupasta löytyi suht kallista saksalaista ruisjyväleipää.

Koska Lima ja sen ympäristö on erämaata, vihreää luontoa saa etsiä. Katukoirat tonkivat ruokaa ihmisten kadun varteen heittämistä jätepusseista, tekevät tarpeensa kaduille ja urheilukentille.  Odotin on että ihmiset olisivat lämpimiä, mutta huomaan eron esim. Espanjaan. Täällä olen havainnut paljon kyllästyneisyyttä, stressiä ja väsymystä. Tämän ymmärtää hyvin koska monen pitää tehdä töissä pitkää päivää ja/tai herätä aikaisin jotta ehtii ajoissa töihin koska työmatka kestää kauan. Lisäksi bussit bussit täytetään täällä viimeistä seisomapaikkaa myöten täyteen

Kaikista ikävistä asioista ajattelen kuitenkin niin että ne ovat välttämätön paha jotta voi kokea kaiken muun. Vapaaehtoisten ja paikallisten työntekijöiden muodostama tiivis työyhteisö täällä jää vahvasti mieleeni. Viimeisen kolmen kuukauden aikana olen tavannut vapaaehtoisia USAsta (josta suurin osa), Islannista, Saksasta, Belgiasta, Sveitsistä, Uudesta-Seelannista, Kolumbiasta, Italiasta, Espanjasta, Perusta ja Suomesta. Kansainväliset vapaaehtoiset ovat valtaosin naisia, esim. kun minä lähden tänne jää yksi mies. Suurin osa vapaaehtoisista on alle 30v mutta ei se itsessään ei ole haitannut yhdessäolemista. Yhdessä asuminen on välillä stressaavaa, mutta toisaalta sosiaalista.

Yksi positiivinen asia on että olen täällä ollessa lukenut kirjoja enemmän kuin aikoihin, mikä minulla oli ennakkoon tavoitteenakin. Siitä erityinen kiitos kattoterassillemme jossa oli sopivan rauhallista ja viileää lukea iltaisin otsalampun valossa (kiitos Hannalle vinkistä ottaa otsalamppu!). Espanjaa olen päässyt puhumaan enemmän kuin koskaan, vaikka vapaaehtoisten kanssa käytetään usein englantia. Tärkein asia mitä tänne tulin tekemään on tietysti vapaaehtoistyö ja siinä koen onnistuneeni, vaikka aina ei ole ollut helppo lähteä lasten tai nuorten eteen. Ennen reissua oli kulunut melkein 20 vuotta siitä kun olin ohjannut lapsia tai nuoria, joten sikäli ei ollut itsestäänselvää miten kaikki sujuu ja vieläpä espanjaksi. Mutta koin että tulin toimeen sekä lasten että nuorten kanssa, toki omine rajoitteineni. Esim. kieli on rajoite, koska lapset ja nuoret yleensä puhuvat espanjaa nopeasti ja ulkolaiselle epäselvästi.

Kohokohdat? Onnistuminen lasten kanssa, esim. kun saa tosi-ujot tytöt vihdoin pelaamaan koripalloa poikien kanssa. Kurjimmat hetket? Se varmaan oli heti alussa kun muutama vapaaehtoinen on ryöstettiin bussissa ja mietin että se olisi hyvin voinut tapahtua minulle. Itse todistin yhtä ryöstöyritystä bussissa mutta muuten selvisin ilman ikäviä tapahtumia.

Lähtisinkö uudestaan? Kyllä, mutta en samaan paikkaan vaan jonnekin missä on vähemmän ihmisiä ja liikennettä ja enemmän vihreää. En myöskään ehkä opetushommiin, vaan tekemään jotain muuta.

Täyttyikö odotukset? Monelta osin täyttyi, esim. työssä onnistumisen, espanjan kielen harjoittamisen, lukemisen ja yhteisössä toimimisen osalta. Alkuun olin tyytyväinen siihen että internetissä roikkuminen jäi vähemmälle, mutta lopulta siitä tuli tapa viettää vapaa-aikaa jota on ollut paljon. Siltä osin odotukset(?) eivät toteutuneet, että en koskaan sopeutunut elämään täällä niin että en olisi kaivannut kotiin. Toisaalta tulkitsin että näin on muidenkin vapaaehtoisten kohdalla täällä. Lisäksi olen tyytyväinen että sovin vapaaehtoisjakson pituudeksi 3kk sillä esim. 2kk olisi ollut liian lyhyt jakso. Mitä pidempään olet, sitä paremmin tutustut ihmisiin ja saat kokemuksia.

Tämä ei ole ollut elämäni paras reissu, mutta varmasti antoisimmasta päästä. Mitä kauemmas kotoa ja sen olosuhteista lähtee, sitä enemmän oppii, muista ihmisistä ja itsestään.

Suosittelisinko vastaavaa muille? Edellisiin viitaten, tottakai, mutta varmasti löytyy kauniimpia paikkoja tehdä vapaaehtoistöitä.

Mitä tämän jälkeen? Ensi viikolla palaan palkka-töihin Bilotille. Toivotaan että vapaastani on työnantajallekin hyötyä mutta ennen kaikkea toivon että jatkossa kynnys kokeilla uusia asioita on omalla kohdalla pienempi. Se nimittäin kannattaa.

Vielä kiitos Heikille koko vapaaehtois-idean alullepanosta ja työnantajalle joustavuudesta!

Anthonyn maasturi jolla kävin muutaman kerran polkemassa. Taustalla LLI:n toimista ja lasten keskus.

Pyörällä Huaycanin “huipulla”, niin pitkälle kuin asfalttia pitkin pääsi.

Vivo por el Rock konsertti!

Vesiputous San Jeronimo de Surcon lähellä.

Vesiputouksen yläpuolella

Tres Leches-täytekakku, tarjoiltuna cocktail-lasista.

 

Yksi vastaus artikkeliin ”Yhteenveto – kotimatkaa odotellessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *